Päivitetty 27.12.2005

Kadetin parannusprojekti

remonttipaikka

Remonttipaikka.

Projekti käynnistettiin kesällä 2003. Kadetin ruostumistilannetta tutkittiin hieman tarkemmin ja huomattiin, että se ei olekaan niin hyvin hallinnassa kuin luultiin. Ruoste oli päässyt muhimaan helmakoteloissa ja oli nyt kovaa vauhtia tulossa pintaan. Ruuvimeisseli meni läpi monesta kohtaa helmapeltiä ja helman sisällä oleva vahvikepelti oli lähestulkoon rapistunut kotelon pohjalle. Vasemmassa etulokasuojassa oli myös sen näköistä kuplaa, että ruostetta löytyisi sieltäkin. Niinhän siinä kävi, että näistäkin kohdista ruuvimeisseli upposi pellin (ruosteen) lävitse, että helähti.

Auto kaipasi siis auttamatta uutta peltiä ja maalia. Pohjatöihin päätettiin panostaa aiempaa enemmän. Aiemmin, kun autoon vaihdettiin takakaaret, jäi takasuojien kylkilinja epätasaiseksi. Nyt oli tarkoituksena saada tuo pottupelto tasattua.

Samalla päätettiin toteuttaa suunnitelmissa olleet sisustan ja stereoiden uusimiset. Myös lopuillaan olevat kytkin ja kampiakselin stefat päätettiin vaihtaa.

Projekti päivä päivältä

pakoputkenkiinnitys

Takapöntön kiinnityspisteessäkin reiänteko on hyvällä alulla.

tukivarrenkiinnitys

Tukivarren kiinnityspisteessä on ruoste purrut pellin puhki.

meisselilapi

Ruostetta peltien välissä.

kuskipmaali

Jalkatila pohjamaalauksen jälkeen.

pakopmaali

Takapöntön seutu sinkkimaalattu

takamassa

Alustaa massattuna.

vasentakahelma

Vasemman takarenkaan etupuolen maastoa

jalkatila

Jalkatila valmiihkona.

sisusulkona

Sisustaa pihalla hitsausta paossa.

paineasetelma

Paineasetelman käpälät olivat reilusti kuluneet, yksi oli jo poikki. Painelaakeri pyöri tahmeasti rahisten.

vahvainpanelit

Vahvistinpanelit valmiina takakonttiin sovitettaviksi

varapohja

Vararengaskotelon pohja.

kojelautamuka

Tässä on ollut joskus kojelauta

kojekaiuttimet

Kujetaulu kaiutinasennuksessa.

oikeahelmaauki

Oikea helma avattu ja putsattu.

lokapois

Lokasuojan vastinpinnan läpikäyntiä.

vasenhelma

Vasen helma pistehitsattu.

helmaralla

Pistehitsitasoittelua.

varapohjahitsi

Varapyöräkotelon pohja hitsattuna.

alustamassaus

Alustamassan ruiskuttelua.

irtonainen

Hitsauksessa kovettunut massa rapattu pois.

oikloka

Oikean lokasuojan tausta kotelosuojattu.

pohja

Auton lattia pintamaalattu.

bitumivuoraus

Auton lattia bitumivuorattu.

ovibitumi

Bitumia liimailtiin myös ovipelteihin.

bitumipoltto

Bitumin kuumennus ja muotoon painaminen.

konttisoittimet

Vahvistimet ynnä subbari kontissa.

mallikilvet

Mallimerkinnöille kyytiä.

sinkkikylki

Sinkkiä pintaan.

kylkihiottu

Maalauksen pohjatöitä.

hiottukylki

Maalauksen pohjatöitä.

kateettikulma

Melkein valmista.

keula

Uudistunut naamataulu.

10.6.2003

Auton tutkimista ja suunnittelemista, mitä oikeastaan pitää tehdä.

11.6.2003

Auton sisustan uusiminen alkaa muotoutua. Katto ja ovipahvit verhoillaan luultavasti viininpunaisella vinyylillä. Väri tulee olemaan jotakuinkin penkinpäällisiä vastaava. Kaiuttimet asennettaneen etuovien etunurkkiin. Ikkunaveivit joudutaan siirtämään tai mahdollisesti ikkunat muutetaan toimimaan sähköisesti.

13.6.2003

Osien hintoja kyselty Tarvikemotista. Lisätty hinnat taulukkoon. Ostettu käytetty Kenwoodin nelikanavainen vahvistin Kemin Konemyynnistä.

16.6.2003

Kaiuttimet (Chorus Audio CarKit 3650) ostettu Ura Asennuksesta, Oulaisista. Diskantit ja keskiääniset tulevat oviin ja midbassoille tehdään kickpanelit. Subbari siirtyy varapyöräkoteloon ja vahvistimet tavaratilan lattialle sen molemmin puolin.

18.6.2003

Pellit päätetty ottaa Tarvikemotista. Helmapellin sisällä olevaa välipeltiä ei kuitenkaan millään maahantuojalla ollut enää saatavilla, joten päätettiin soveltaa ja hitsailla helmaan sopivia vahvikkeita.

helmareika

Tunkin paikka kuskinpuolen helmassa.

saumatratki

Alustan ratkenneesta saumasta näkyy sisällä olevaan ratkenneeseen saumaan.

25.6.2003

Pellit ja kytkötin ostettu Tarvikemotista.

29.6.2003

Suunnittelusta toteutukseen

Alustasta rapattiin irtonainen massa irti, joten ruosteet saatiin hyvin esille. Moottori nostettiin autosta ylös ja kytkinpaketti irroitettiin. Moottorin stefat on samalla helppo vaihtaa, kun kone on autosta pois. Kampiakselin molempien päiden stefat vuotivat öljyä. Jakopäätä purettaessa huomattiin kampiakselin hihnapyörän hampaiden kuluneen keskeltä, jolloin hampaiden laidat olivat todella terävät. Ratasta ei kuitenkaan saanut kuin merkkiliikkeestä tilaamalla, lähin ratas oli Ruotsissa.

konepelti

Konepelti irrotettu moottorin nostoa varten.

koneylh3

Moottorin nosto-operaatio.

30.6.2003

Kampiakselin sekä etu-, että takapään stefat vaihdettiin. Myös nokka-akselin etupuolen stefa vaihdettiin, koska paikat olivat auki. Jakopää jäi vielä kasaamatta, koska jäimme odottamaan hihnapyörää. Alustaa hiottiin, hitsattiin ja pohjamaalattiin. Pakoputken kannatinkumit uusittiin.

tankinkulma

Bensatankin oikeanpuoleista sivua.

rallakkasoi

Rälläkällä hapertunutta peltiä vähemmäksi.

pensselointi

Sinkkimaalia pintaan.

1.7.2003

Vauhtipyörän neulalaakeri uusittiin ja kytkinpaketti kasattiin. Moottori laskettiin paikoilleen. Jakopää jäi edelleen kasaamatta, koska hihnapyörää ei vielä saatu. Alustaan ruiskutettiin massa.

kytkinkoppa

Kytkinkoppa oli huolella öljytty.

silmalaakeri

Vauhtipyörän neulalaakeri oli jumissa.

2.7.2003

Jalkatila maalattiin pintamaalilla. Sisätilanlämmittimen johdot laitettiin kulkemaan pissapojan säiliön alta. Kutistesukkaa laitettiin useisiin konepellin alla oleviin liitoksiin. Kampiakselin hihnapyörän hampaat viilattiin suoriksi ja jakopää kasattiin, koska hihnapyörää ei saatu ajoissa Opelilta.

rele

Hälyttimen releen liitoksiin sulateltiin kutistesukkaa.

kenka

Akun plussakenkä laitettiin uuteen uskoon.

4.7.2003

Moottoritila ja koko auto pestiin alustaa myöten. Auto tyhjennettiin sisältä kaikesta rojusta, äänieristeestä ja matoista. Pohjan ruostetilannetta tutkittiin myös sisäpuolelta. Takakontin pohjastahan löytyi lisää hitsattavaa. Vasemmalla puolella pitkittäispalkin ja pohjapellin väliin oli ruoste päässyt muhimaan ja se oli saanut aikaan jo muutaman reiänkin. Hinauskoukun kiinnitys oli huomattu jo altapäin ruostuneeksi saumoistaan, mutta sisäpuolella tilanne olikin pahempi. Uutta peltiä tarvitaan siihenkin kohteeseen. Oikealta puolelta löytyi myös reikä aivan auton takakulmasta.

tuhja

Auto aikalailla tyhjennettynä.

pohjapalkki

Läpireikiä löytyi takakontin pitkittäispalkin välistä

Autoon tuli ihan oikea vikakin projektin edetessä, kun se rupesi vuotamaan jäähdytinnestettä vesipumpulta tulevasta putkesta. Tuoreet nesteet ilmeisesti puhdistivat järjestelmää sopivasti, niin että reikä paljastui. Tarvikeliikkeestä ei tuollaista osaa löytynyt, joten matka käynee merkkiliikkeeseen.

5.7.2003

Pohja hiottiin ja pohjamaalattiin sisäpuolelta takapenkkiin asti. Illemmalla ruiskittiin myös pintamaalit kehiin. Takakontin stereoasennuksia toteutettiin sen verran, että vahvistimien kiinnityspanelit rakennettiin laminaatista.

6.7.2003

kojereika

Kojetauluun reikiä kaiuttimia varten.

Ruosteen etsimistä jatkettiin. Sitä löytyi takapuskurin alta. Molemmat puskimet irrotettiin. Kojelauta ja stereoiden johdotuksia irrotettiin. Ovipahvitkin otettiin autosta pois. Läpivientien tilannetta tutkittiin. Piuhat olivat useasta paikasta hyvää vauhtia poikki menossa.

Kojelautaan upotettiin Choruksen diskantit ja keskiäänet.

Virranjakajan o-rengas vuoti öljyä. Tutkittaessa ongelmaa, huomattiin renkaan olevan huolella hapertunut.

7.7.2003

Jäähdytinnesteputki ja virranjakajan tiiviste Opelilta 35eur. Kutistesukkaa ja kaapelia tarvikekaupasta. Putki ja tiiviste paikoilleen. Liitosten suojausurakka jatkui.

8.7.2003

Uusi lokasuoja käsiteltiin ruosteenestoaineilla ja vaihdettiin paikoilleen. Samalla käytiin lokasuojan taustapinnat läpi. Pyöräkotelot käytiin vasemmalta läpi. Irtonainen massa pois, ruosteet hiottiin ja uusi massa pintaan. Takaluukun tiiviste käytettiin irti ja ruosteet rapattiin sieltäkin pois. Autoon ostettiin tuliterä ovipahvi vänkärin puolelle ja käytetyt etusivuikkunoiden kourutiivisteet.

Väriksi tuskin tullaan laittamaan aluksi suunniteltua kameleonttiväriä. Tämän hetken suosikkina on Astran tummempi metallihohtovihreä. Maalausprojekti odottelee vielä rahatilanteen ja pohjatöiden selkiintymistä.

10.7.2003

Vasen helma vaihdettu kokonaan. Rälläkällä vanha helma pois ja uusi sopivaan muotoon. Sitten uusi hitsaamalla paikoilleen, hitsausjälkien tasoittelu ja koritinaus. Oikea helma vaihdettiin vain takaa etuoveen asti, koska pelti huomattiin aikalailla terveeksi. Takakontin reiät hitsailtu ja koritinailtu kondikseen.

koritina

Koritinausta.

pakkehionta

Pakkelin hiomista.

11.7.2003

Hitsattuja paikkoja pakkeloitiin auton sisäpuolelta. Alustasta rapattiin hitsauksessa kovettunut massa ja tilalle ruiskutettiin kotelonsuoja-aine. Aineen kuivahdettua ruiskutettiin päälle vielä alustamassa.

12.7.2003

rosteri

Rosteri pakoputkenpää.

Oikean puolen lokasuoja käytettiin irti ja paljastuneet ruosteet otettiin kiinni. Pyöränkaaret käytiin läpi rappaamalla, hiomalla ja kotelonsuojaa sekä alustamassaa ruiskuttamalla. Auton lattia maalattiin tarvittavilta osiltaan sinkkimaalilla. Pintamaaliksi valittiin musta raskaan kaluston maali. Lopuksi vielä viriteltiin pakoputken päähän rosteriulostulo.

13.7.2003

Auton lattiaan ja kylkipelteihin liimailtiin viisi paketillista bitumimattoa. Yhdessä paketissa oli suurinpiirtein neliön verran tavaraa.

16.7.2003

Penkit paiskattiin pihalle ja stereoiden johdotukset vedettiin bitumimattojen päälle. Kojelauta, lattiamatot ja lattian äänieristeet asennettiin paikoilleen. Takakontin pohja tehtiin laminaatista ja vahvistinpanelit viimeisteltiin muotoon sopiviksi. Vahvistimet ja johdotukset tuikattiin paikoilleen ja paketti oli valmiina koekuunneltavaksi. Keskiäänet kaipasivat vielä kotelointia ja toisen laidan tilkitseminen laitettiinkin aluilleen. Midbassot eivät vielä ole systeemissä paikoillaan, mutta silti systeemi jo soi kohtuullisen kivasti.

29.7.2003

Hiottiin auton vasenta kylkeä tasohiomakoneella ja hiekkapaperilla. Tasoiteltiin pakkelilla pintoja ja päivän lopuksi vetaistiin pintaan pohjamaali. Muutamaan kohtaan jäi vielä pakkelille töitä. Iltasella vielä vietiin eteenpäin keskiäänielementtien koteloiden tekoa.

30.7.2003

Käytiin oikeaa kylkeä läpi pakkelin, hiekkapaperin ja pohjamaalin kanssa. Pinnasta ei kuitenkaan vielä aivan priimaa saanut, vaan hiomista ja paklaamista vielä riittää.

2.8.2003

Tasailtu ja pohjamaalailtu takakaarien epätasaista aluetta. Noillekkin paikkeille on vielä laitettava lisääkin pakkelia, jotta pinta saadaan tasaiseksi.

14.8.2003

Muotoiltu lasikuidusta midbassolle tulevan kotelon pohjaa. Myös hiomista ja paklailua harrasteltu pikkuhiljaa. Kyljet ovat jo takakaarien kohdalta selvästi suoremmat ja helmojen hitsaussaumat ovat näkymättömissä, mutta töitä riittää vielä.

25.8.2003

Auto pesty konepesuaineella ja kylkiä hiottu.

26.8.2003

Aiemmin ruutailtu punainen ruosteenestopohjamaali poistettiin tinnerillä, kun se oli surkeaa hiottavaa. Sitten jälleen paklailtiin ja hiottiin. Pohjamaaliksi tällä kertaa CRC:n sinkkiä, joka osoittautui myös helpommaksi hioa.

30.8.2003

Takaluukun merkki- ja tyyppikilpien reijät pakkeloitu lasikuitupakkelilla umpeen ja kyljet maalailtu sinkkimaalilla. Alaosa maalattu mattamustaksi pokkaukseen asti. Auton väriksi suunniteltiin tällä kertaa musta-metallihohtoharmaa-musta-yhdistelmää.

7.9.2003

Viimeistelyhionta käsin. Kyljet ovat jo erittäin tasaiset. Kaarien reunoja voisi vielä terävöittää ja pokkauksia suoristella.

9.9.2003

Takaluukun kahva irrotettu ja sen ympäristöstä poistettu ruosteet. Paklaus, hionta ja pohjamaalaus sinkkimaalilla. Luukun alaosan saumaa hiottu ja ruiskutettu kotelonsuoja-ainetta sisälle.

10.9.2003

Sisusta purettu jälleen kerran. Takapenkki, soittimet ja kojetaulu kannettu sisälle.

11.9.2003

Kojelauta maalattu mustaksi ja keskiosan rakennetta suunniteltu paremmaksi

12.9.2003

Kojelaudan keskiosaan rakennettu laminaatista paneeli. Auton väriksi suunniteltiin tällä kertaa mustaa. Keulaan tulisi luultavasti punaista, samoin perään. Roiskeläpät ja kylkilistat tulisivat myös punaiset.

6.10.2003

Autoa purettu lisää maalaamista ajatellen. Tuulilasi oli kiinni tiivisteaineella, jonka vuoksi lasi rikkoutui irrotettaessa. Lasi oli syytä kuitenkin irrottaa, koska tuulilasin kehys oli nurkistaan ruostunut. Lisäksi nurkista vuoti vettä sisälle vesisateella. Muutkin lasit käytetään maalauksessa irti, jotta tiivistepinnat saadaan ruosteettomiksi.

7.10.2003

Auto viety maalaamoon. Väriksi tulee metallinhohto punainen ja auto maalataan myös sisältä moottoritilaa lukuunottamatta.

16.10.2003

Auto saatu maalaamosta, lasit ja lamput asennettu paikoilleen. Valokuvia otetaan pirssistä lisää mahdollisimman pian.

17.10.2003

Lattian äänieristeet, matot, etupenkit ja uudet rekisterikilvet paikoilleen. Takaritilät, puskurit ja lasinpyyhkimet paikoilleen. Pakoputken kannatinkumit uusittu jäykempiin. Etusisälokarit asennettu. Talvirenkaat vaihdettu alle.

18.10.2003

Kojelauta asennettu.

19.10.2003

perä

Uudistunut takapuoli.

Takapenkki paikoilleen. Takakontin verhoilut asennettu. Vahvistimet, subbari ja muut stereolaitteistot ruuvattu autoon. Midbassot vielä laittamatta. Samoin ovipahvit ja muut sivupahvit.

18.11.2003

Mustat etuvilkut ja takavalot asennettu paikoilleen. äänieristelevyjä liimailtu takakaariin ja etuoviin. Valokuvat majailevat vielä filmillä kameran uumenissa.

21.11.2003

Filmi saatiin kiikutettua lopultakin kehitykseen ja kateetista onkin nyt kuvia lykättynä sivuille.

26.11.2003

Ovipahvien rakentelua. Vanhojen pahvien päälle ujutettiin samantapaista plyyshikangasta kuin penkinpäällisetkin ovat. Pahvit nakattiin paikoilleen, samoin ovenkahvat ja muut ovitilpehöörit.

11.12.2003

Rakennettu taakse sivupahvit, jotka päällystettiin samalla kankaalla kuin ovipahvit. Loputkin äänieristelevyt laitettu paikoilleen. Projekti alkaa lopultakin olla valmis.

Projektin työvaiheet ja hinnat

Työ/OsaSelitys TilanneHinta euroissa
Alusta Alustan läpikäynti sisä- ja ulkopuolelta: rappaus, hitsaus, maalaus ja massaus. Pyöräkotelojen läpikäynti. Valmis. Alustamassaa meni 3 litraa ja kotelonsuojaa litran verran. n.50
Kytkin ja moottorin stefat Kytkin luistaa, kytkinpoljin on turhan jäykkä ja irroituskohta todella ylhäällä vaijerin vaihdosta ja säädöstä huolimatta. Kytkinlevy lienee kulunut, lisäksi kampiakselin stefasta vuotaa öljyä kytkimelle.

Remontissa todettiin myös kampiakselin etustefa vuotavaksi ja vauhtipyörän neulalaakeri uusintakelpoiseksi. Myös kampiakselin hihnapyörä oli kulunut uusittavaan kuntoon.

Osahintoja
Tarvikemotti: kytkinpaketti saksalainen 80eur, kampiakselin takapään stefa 7eur, etustefa 5eur, nokka-akselin stefa 5eur ja neulalaakeri 10eur
Opel: Jäähdytinnesteputki 35eur.
Kytkinpaketti ja stefat vaihdettu, käytettiin Tarvikemotin osia.
Hihnapyörää viilattiin.
Jäähdytinnesteputki, virranjakajan o-rengas, öljyt ja suodatin uusittiin.
n.230
Maalaustyöt Pohjatöitä ja purkutöitä tehdään itse mahdollisimman paljon. Auto maalataan kokonaan sekä sisältä, että päältä metallinhohtopunaiseksi. Maali+lakka+ohenne 220eur, maalaustyö 700eur. Pakkelointia, hiontaa ja pohjamaalausta. Auton maalasi automaalaamo Jyrkäs. n.1030
Peltityöt Motonet: sivuhelmapelti 19,17eur/kpl, välihelmapelti (kynnyskotelon sisällä) 26,57eur/kpl, vasen etulokasuoja 41,04eur
Tarvikemotti: sivuhelma 14eur/kpl, etulokasuoja 37eur/kpl
Pellit vaihdettu. n.120
Stereot Chorus Audio CarKit 3650 kaiuttimet 250eur/pari Ura Asennus Oy:stä, Oulaisista
Kenwood vahvistin Kemin Konemyynnistä 180eur

Vahvistinpanelit rakennettu laminaatista. Keskiäänet ja diskantit asennettu kojetauluun. Midbassoille rakennetaan kickpanelit ilmeisesti lasikuidusta.
Stereot paikoillaan midbassoja lukuunottamatta. Midbassojen kotelotkin ovat jo teon alla. n.450
Sisustus Pohjaan pintamaali ja bitumimatto (20eur/neliö). Päälle auton omat matot. Takakontin pohja laminaatista. Uusi ovipaneli Opelilta oikeaan oveen 10eur. Pelikolmiot ja etusivuikkunoiden kourutiivisteet Autojussilta 4eur. Ostettu 6 kpl Bilteman 2cm paksua 1m*0,5m kokoista äänieristelevyä 11,95 eur/kpl. Ovipahvien verhoiluksi valittiin plyyshikangas, joka on samantapainen kuin istuinpäällisissä. Kangaskuluihin meni 20,80eur. Ruosteet poistettu ja lattia maalattu. Bitumimattoa laiteltu lähes viisi neliötä. Lattiamatot paikoillaan ja takakontti rakenneltu laminaatista. Kolme äänieristelevyä liimailtu takapyöränkaariin ja etuovien tietämille. Ovipahvit rakennettu valmiiksi. n.250
Sähköt Liittimiä suojattu kutistesukalla ja vulkanoituvalla eristysnauhalla. Konepellin katkaisija ja akun pluskenkä uusittu. Uutta kaapelia. Homma tehty. n.50
Tuulilasi Tuulilasi rikkoutui irrotettaessa, joten se menee uusiksi. Samalla katsottiin aiheelliseksi vaihtaa uuteen myös vuotava lasin tiiviste. Tuulilasi kustansi 100eur ja tiiviste 40e. Lasi ja tiiviste asennettu itse paikoilleen. 140
Vilkut ja valot Mustat takavalot 118eur ja kirkkaat etuvilkut 76eur Sutii Oy:stä. Kirkkaiden etuvilkkujen tilaus kesti kuitenkin niin kauan, että tilalle otettiinkin hyllyssä olleet mustat. Uudet vilkut ja takavalot paikoillaan. n.200
Rahaa poltettiin tässä projektissa yhteensä noin 2520
takaisin pääsivulle
Valid HTML 4.0!